sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Syksyn liljat

Liljat kukkivat yleensä heinä-elokuussa. No meillä ne kukkivat tänä vuonna syyskuussa, koska istuttaminen jäi alkukesään. Luulin jo, etteivät ne ehdi avautumaan ollenkaan mutta lämpimien päivien ansiosta saamme nyt nauttia liljaloistosta.
Olen muutaman kerran hymyillyt kun vahva, ei-syksymäinen- liljojen tuoksu on tuulen mukana kantautunut nenääni. Niin vahva se on, ettei tulisi mieleenikään ottaa niitä sisään ja leikkokukiksi maljakkoon. Sinänsä harmi, koska kauniita ovat mutta tuoksu on kyllä vahva.
Liljapenkkiin oli tullut myös kuoppa. Aluksi se näytti aivan myyrän työltä mutta yleensähän ne eivät pidä liljojen sipuleista ja istutuskuoppaa suojaa melko vahva kangaskin, tosin en tiedä estääkö se myyrää kaivautumasta penkkiin. Mitään selitystä ei löytynyt kuopalle, eikä kuopasta myöskään löytynyt mitään, joten arvoitukseksi jää. Taloudesta löytyy myös koira, jolle ei tuottaisi vaikeuksia pikku kuopan kaivaminen mutta niin siisti reunainen se oli, etten oikein usko terrierin kärsivällisyyden riittävän moiseen hienosteluun.

Tietoa Liljoista mm täältä

lauantai 14. syyskuuta 2013

Ensimmäinen tuli

Nämä päivät pitäisi merkitä muistiin. "Milloin sytytettiin ensimmäinen tuli pönttöön?" tai "Milloin suljettiin väliovet?"
Syksy on ollut lämmin. Se on ollut myös melko kuivahko, koska ei ole ollut erityistä tarvetta sytyttää vielä pönttöuuneja. Tänään sitten laitoimme tulen alakerran pönttöuuniin. Pikemminkin minun toiveestani ja "syksyn juhlistamiseksi" kuin varsinaisesta "pakosta". Tänä vuonna muistimme ottaa myös "kevätviirin" alas, joten voimme sitten taas maalis-huhtikuussa juhlistaa kevään tuloa laittamalla ne seinälle.
 Puuvaraston korkkaaminen tietää myös sitä, että "nyt se alkaa, eikä loppua näy." Sitähän se talvi on. Joka päivä lämmittämistä. Uunien lämmittäminen on myös arkista. Tasaista, hosua ei pidä. Muuten ei tuli syty. Palkaksi saa tasaisen, kotoisan lämmön. Ja murusia ympäri lattiaa.